Maderoterapiaa Hyvinkäällä

Uutta Hyvinkäällä, Maderoterapia!!

Kun olet päättänyt tehdä elämäntapa muutoksen, ota maderoterapia tueksi kohti pienempiä kehon mittoja.

Et tarvitse kalliita apteekin tuotteita tai pussikeitto kuureja. Vain terveelliset elämäntavat ja maderoterapia.


Muutos alkaa päätöksestä

 

Hoitoa ylipainoon

Elämäntapa muutos lähtee ennen kaikkea sinusta, kun olet;

*aloittanut kevyen liikunnan

*tarkkailet ruokavaliotasi

*nukut riittävästi

Yksin maderoterapialla ei saavuteta toivottuja tuloksia, mutta yhdessä elämäntapa muutoksen kanssa saadaan uskomattomia mittoja. Pitää kuitenkin muistaa että liikakilot ovat tulleet vuosien varrella  eikä niiden poistaminenkaan käy hetkessä. Mutta sitkeällä päättäväisyydellä siihen menee huomattavasti lyhyempi aika kuin jojoilemalla asian kanssa. Pidät vain muutamasta yllä mainitusta tärkeästä perusasiasta kiinni ja lisäämällä siihen vielä maderoterapian, pidät mielenkiinnon yllä. Laihtuessa iho saattaa jäädä veltoksi. Maderoterapialla saamme hoidettua ihon kimmoisuutta samalla kuin laidutat. Viiden hoitovälin mittaukset kertovat tuloksista.

 

Hoitoa selluliittiin

Jos selluliitti vaivaa ja sinulla on "appelsiini" iho, niin maderoterapia on loistava apu vaivoihin. Kipeätkin kohdat saadaan pehmenemään ja siitä voi alkaa muutos sileämpään ihoon. Terapiassa käytettävät kaulimet ovat suunniteltu niin että niillä voidaan hajoittaa ihon alaista rasvakudosta ja siirtää irronneet rasvasolut lymfakiertoon.

 

Hoitoa kireisiin lihaksiin

Kokeilemalla se selviää. Omat kokemukseni hoidosta oli että stressitasoni laski huomattavasti eikä seuraava viikko tuntunut ollenkaan yhtä raskaalta kuin edellinen täysin samalla kiireys asteella. Myös nyt hoidossani olevat asiakkaani ovat maininneet että askel ja mieli on kevyempi.

Maderoterapia on verrattavissa rullahieronta tekniikkaan, jota voit tehdä itsellesi. Maderoterapialla kiihdytetään ihon alaista aineenvaihduntaa ja verenkiertoa ja näin helpotetaan lihasten kireyttä. Syvempään lihashierontaan suosittelen kuitenkin lihashuollon ammattilaisia.